Ruuansulatuksesta, hiivasta, happamuudesta ja Sinusta

0
1386

Tiedättekö, että yhden normaalinkin aterian sulattamiseen menee elimistöltä 3-4 tuntia? Sen sulatusprosessin aikana voidaan jopa 80% kehon energiasta käytetään tähän prosessiin. Puhumattakaan nyt sitten vaikeasti sulavista teollisista ruuista, perunamuusi tai pihviaterioista. Niiden sulattamiseen kuluu jopa 13 tuntia, eikä silloin tarvitse ihmetellä, missä minun energiani on ja miksi minua väsyttää.

Me tarjoamme nyt LEPOA ruuansulatusjärjestelmälle, suolistolle ja sen kannalta tärkeille elimille. Meitä ei ole luotu syömään tälläistä määriä jatkuvalla syötöllä. Elimistö joutuu tänäpäivänä käyttämään sen ajan, joka olisi tarkoitettu sille levoksi ruokien sulattamiseen, myrkkyjen puhdistamiseen ja varastointiin. Jatkuva stressi, kiire, levon puute, lääkkeet, stimulantit, kaikki se kemiallinen ja toksiininen mitä syömme, juomme ja iholle käytämme verottavat oman osansa hyvinvoinnistamme. Ne sekoittavat hormonitoimintamme ja sitä kautta ihan kaiken.

Kuvittele ja tunne kun se energia, joka normaalisti kuluu ruokasi sulauttamiseen, onkin sinun käytössäsi. Sitä varten meidän ei tarvitse olla syömättä, vaan syödä ruokaa joka on helposti sulavaa ja ”pikaisesti poistuvaa”! Lisäksi korvaamme osan aterioista kuten aamupalan erilaisilla juomilla. Juomat teemme mehustaen taikka blenderillä.

Ota hetki vastaksesi alla oleviin kysymyksiin

Onko sinulla tai nykyisen elämäntapasi aikana ollut:

  • masentuneisuutta
  • voimattomuutta
  • mielialanvaihteluita
  • päänsärkyä
  • voimakasta väsymystä
  • muistin pätkimistä
  • keskittymisvaikeuksia
  • apatiaa
  • ärtyneisyyttä (etenkin ennen kuukautisia)
  • makean ja leivän himoa
  • virtsatietulehduksia
  • vähentyneet seksuaaliset halut
  • tukkoinen nuha
  • tulehtuneet silmät
  • krooniset ihottumat, atooppinen iho
  • sammasta
  • ientulehdusta
  • pahanhajuinen hengitys
  • suun kuivuutta
  • kuiva tai tulehtunut kurkku
  • ummetusta ja ripulia
  • ilmavaivoja
  • ulosteen pahaa hajua
  • ulosteen limaisuutta
  • turvotusta vatsassa ja suolistossa
  • kouristelua vatsassa
  • huono ruuansulatus
  • närästystä

Kaikki te ihanaiset, jotka vastasitte myöntävästi useampaan kysymykseen, lukekaa itsenne Kauneuskuurikategoriaan: ”Minulla voi hyvinkin olla hiivan liiallista kasvua”

Tämän vuoksi esimerkiksi hedelmät on rajattu muutamaan vaihtoehtoon. Makeutukseen kuurin aikana suositten hiivaa epäileville laadukasta steviaa. Hedelmät tyhjään vatsaan, eikä koskaan jälkiruuaksi. Tämän tavan soisin teidän pitävän kuurin jälkeenkin. Naisilla on hormaalisista syistä (estrogeeni) hiivan liialliseen kasvuun (hiivasyndrooma) miehiä useammin, suuri alttius varsinkin länsimaisella teollisella ruokavaliolla.

Yksi kuurin lähtökohdista on näännyttää liikahiivaa. Se on naisen hyvinvoinnille äärimmäisen tärkeätä. Nuo samat kysymykset voit soveltaa muutaman lisäkysymyksen kanssa myös liikahappamaan kehoon, ruokavalioon ja elämäntapaan:

🌱 hienhaju ilman deodoranttia
🌱 sitkeästi pysyvät muutamat ylikilot
🌱 turvotusta
🌱 rypyt, kimmoisuuden menettänyt iho
🌱 tummat silmänaluset

Kehosi happamuuteen ei vaikuta vain ruokavalio. Siihen vaikuttavat negatiiviset ajatukset, negatiiviset tunteet, kiire, stressi, unettomuus, itsensä unohtaminen, pinnallinen ylätiehengiytys ja liiallinen raskas liikunta.

Näettekö? Meidän täytyy vain tuoda ajatukset itseemme, hidastaa hetkeksi tahtia ja ottaa elämä omiin käsiimme. Hengitystekniikkaa opetan sitten tämän kuurin jälkeen. Tässä riittää projektia meille kaikille.

Tämän kuurin aikana on hyvä tilaisuus nitistää hiivan liikakasvua ja siksi pyrin herättelemään teitä tarkkailemaan oloanne vatsanne ja suolistonne kanssa. Jos vatsasi turpoaa ja pulisee hedelmien syönnin yhteydessä, niin kyllä, kannattaa rajoittaa sokerin saantia ainakin tällä kuurilla, mukaan lukien hedelmät, täysruokosokeri, hunaja.

Muistakaa kysyä ja keskustella ryhmässä, jos jokin jää epäselväksi.

JAA
Edellinen artikkeliEnnen aloitusta
Seuraava artikkeliAamun aloittaja
Minun unelmani on olla luomassa kaunista maailmaa. On ilo olla sinun oppaasi omaan iättömään kauneuteesi. Sinulla on sisälläsi kaikki voima ja viisaus terveeseen ja onnelliseen elämään. Tervetuloa LovingLiving-maailmaan. Kiitos kun olet täällä. Aloitetaan matka Kauniiseen Sinuun! Susanna Tanni, Holistic Health Coach Pilates Trainer

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here